Flash-esitys

JAMIT-TIETO OY SÄÄSTI OMISTAJILLEEN 680.000 EUROA VUONNA 2009

Yhtiön vuoden 2009 tilinpäätös on valmistunut. Tilinpäätöksestä on luettavissa, että voittoa tuottamaton yhtiömme pystyi säästämään omistajilleen yli 680.000 euroa vuoden 2009 aikana. Säästö on merkittävä, koska toteutunut liikevaihtomme oli 2.560.026 euroa (säästö prosentteina 21%). Säästö kertyi henkilöstöresurssien supistamisesta (4,13 henkilötyövuotta), kaikkien sektoreiden aktiivisesta kulujen säästämisestä ja voimakkaasta toiminnan kehittämisestä.

Vuoden 2009 aikana JAMIT-Tieto Oy on tehnyt mittavan työn auttaessaan uutta Jämsän kaupunkia sen alkutaipaleella. Työ on ollut haastava kaikilla toimintasektoreilla. Vuoden alussa Jämsän ja Jämsänkosken kaupungin yhdistyivät sekä terveydenhuolto sulautui Jämsän kaupunkiin.


Jamit-Tieto Oy aloittaa vuoden 2010 kustannuksia säästäen

Yhtiön toiminta tulee vuoden 2010 aikana muuttumaan yhä kustannustehokkaammaksi ja organisaatioltaan virtaviivaisemmaksi. Hyväksi koettu kehityssuunta tulee jatkumaan ja vahvistumaan vuoden aikana. Vuoden 2009 aikana yhtiön henkilökunta toteutti onnistuneesti merkittävän työpanoksen vaatineen muutoksen järjestelmiin kahden suuren kaupungin yhdistyessä Jämsän kaupungiksi vuoden alusta.

Toivotamme kaikille asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme oikein hyvää uutta vuotta. Palvelumme toimii 4.1.2010 lähtien normaalisti.


Jamit-Tieto Oy uudistui!

Olemme muuttaneet uusiin tiloihin Jämsänkoskelle. Uudessa toimitilassamme on aiemmin toiminut Jämsänkosken kaupungintalo. Sijaitsemme osoitteessa Kenraalintie 12 ja toimimme kerroksissa 2 ja 3.

Osana uudistusta päivitettiin myös yritysilme.


Jamitin uudistuksessa panostetaan työviihtyvyyteen

Asiakkaamme etu on, että kaikki 36 henkilöämme ovat samoissa tiloissa. Näin tieto kulkee tehokkaasti ja kyky reagoida asiakkaan tarpeisiin on nopeampaa. Olemme panostaneet uusiin tiloihin henkilöstöä kuunnellen, jotta työympäristö olisi mahdollisimman inspiroiva. Työviihtyvyydellä on suora yhteys työmotivaatioon ja ilmapiiriin. Kehitämme asiakaspalvelun ja työn laatua myös tätä kautta.